raksaviikko 25

Saunan paneelit ovat paikallaan, samoin kylpyhuoneen kattopaneelit, saunan ovi saranoillaan, kylpyhuoneen viimeisetkin kaakelit kohdillaan ja kodinhoitohuone sekä eteisen vessa laatoitettu. Tällä viikolla saimme suurimman osan led paneeleista asennettua kattoon ja kytkimet seinään. Arvatkaa vain ärsyttikö, kun selvisi, että olin tilannut väärän määrän erimuotoisia valaisimia. Huoh. Ei auta muu kuin tilata lisää. Jukka on saanut makuuhuoneiden ja olohuoneen lattiat tasoitettua ja kohta pääsemme betonipinnoitteet kimppuun. Tuo olisi viimeinen hieman haastavampi työvaihe, jonka lopputuloksesta ei ole varmuutta. Ensi viikolla tuleekin Puustellin kalustetoimitus. Sen jälkeen työlistalla on enää kalusteiden, sisäovien ja lauteiden asennus. Ehkä me sittenkin päästään muuttamaan Helmikuun aikana!

Puronmutka, kannustalon Lato

puronmutka, kannutalon lato

 

Mainokset

Kattolamput

Mutta millaiset? Olen suunnitellut meille roikkuvat kattovalaisimet sekä saarekkeeseen että ruokapöydän päälle. Nämä kaksi tilaa ovat todella lähellä toisiaan, joten lamppujen tulisi sopia yhteen. Helppo ratkaisu olisi käyttää samaa lamppusarjaa, pieniä saarekkeessa ja isoja ruokapöydän päällä, mutta toisaalta erilaisuus viehättää. Mikä olisi paras kombo? Huomaan ihastuneeni nyt pehmeämpiin muotoihin ja materiaaleihin kuin alkuperäisissä ideoissa. Kuvat Muuto ja Norman Copenhagen.

kattolamput-01 Kannustalon Lato

tapettia seinään

Olin alusta asti päättänyt, ettei meille tule tapettia seinään. En halua, että joka huoneessa on jokin oma korosteseinä värikkäällä tapetilla tai voimakkaalla kuosilla. Ei meille. Miellä seinät saavat olla enemmänkin harmonisen yksikertaisia, ja jos valkoisuutta halutaan jollain rikkoa, niin seiniin voidaan tuoda tapetin sijasta struktuuria puusta tai betonista. Mutta nyt ensimmäisen kerran törmäsin tapettiin, jonka voisin meidän seinälle laittaa. Ferm Livingin Half Moon -tapetti on ihanan yksikertainen, mutta ei missään tapauksessa valju. Siinä on juuri sopivasti rouheutta. Kuvassa oleva taulu sopii täydellisesti tapettiin ja olisi juuri sellainen minkä voisin itsekin seinälle laittaa. Nyt menee siis harkintaan, jos kuitenkin yksi tapettiseinä meille tulisi. Kiitos Desing Wash ihanasta ideasta ja kuvista!

Fern living tapetti, Kannustalon Lato-02-01