takapihalla tapahtuu

Puiden raivaamisen ja hiekan siirtämisen ohella kerkeää välillä myös ihastella uuden takapihan luontoa. Aamu auringossa on jotain niin kaunista.

Puronmutka, takapiha Puronmutka, takapiha Puronmutka, takapiha

Puronmutka, takapiha

Puronmutka, takapiha

 

Mainokset

Villaa ja kattoa

Nyt tuntuu että asiat etenevät taas vauhdilla. Kirvesmies-Heikki ja Jukka aloittivat maanantaina sisäkaton koolauksen. Yläkerta on kooltaan aivan valtava ja sinne olisi mahtunut nätisti useampi makuuhuone, mutta kun kaavamääräykset sanovat ei, niin sitten se on ei. Toisaalta säätämme pitkän pennin, sillä yläpohja tai sisäkatto – tai miksi sitä nyt kutsutaan – on rakenteeltaan ihan hämmentävän ohut – höyrynsulkumuovia ja villaa. Alla koolaukset ja kipsilevy. Päälle vielä iv-putket ja puhallusvilla. Ei tuolla pahemmin steppailla ympäriinsä. Mutta tuleepa nopeasti valmiiksi. Siis tämä vaihe. Sen jälkeen pääsemme katon kimppuun ennen pysyvää lumipeitettä. Aluskatteen laitoimme heti pystytyksen yhteydessä – sillä säätiedotus lupasi lumisadetta. Mutta nyt olisi tarkoitus tehdä vielä kolmiorimakate aluskatteen päälle. Onneksi meidän tuhattaituri-timpuri hallitsee tämänkin puuhan.

Välipohja, Kannustalon Lato Välipohja, kannustalon lato välipohja, kannustalon lato

lattiavalua

Meillä on lattia! ihan oikea betoninen lattia! Ei enää hiekkalaatikkoa, eikä styroksipohjaa, vaan ihana harmaa betonilattia. Jollain tuo betonipinta pitäisi vielä päällystää. Vahva kandidaatti on Weberin Casa -pinnoite, jolla kuvausten perusteella pitäisi saada helposti kaunis ja tasainen betoninen lattia – mutta katsotaan mihin vielä päädymme. Vielä pitää kuitenkin odottaa loputtomalta tuntuva aika tuon lattian kuivumista. Koska betonivalu jäi talopaketin saapumisen jälkeen, oli valu tietenkin hieman haasteellisempi, joka varmasti näkyy myös loppulaskussa. Jännityksellä tuota paperia odottelen – sitten voin julkaista meidän toteutuneen budjetin maatöiden, perustusten ja ala-pohjan osalta. Yli meni – sen voin paljastaa, mutta kuinka paljon?

Betonivalu, Kannustalon lato Betonivalu, Kannustalon Lato betonivalu, Kannustalon Lato

 

tontilla tapahtuu

Hitaasti mutta varmasti. Perjantaina on vihdoin luvassa lattianvalu. Raudoitukset ja lattialämmitysputket ovat kaikki lattiassa nätissä rivissä, viemäriputket siellä missä pitääkin ja sähköjohdot paikallaan. Yksi työvoitonkin tuli, kun selvisi että sekä vesiputki että viemäriputki saadaan kylpyhuoneen ja vessan osalta nostettua seinän sisään. Aikaisemmin minun oli annettu käsittää, että seinä on siihen liian kapea. Pieniä asioita, mutta lopullisessa ulkoasussa iso ero. Ihanaa! Ensi viikolla pääsemme sitten vihdoin välipohja kimppuun ja asteen lähemmäs niitä paljon kaipaamiani väliseiniä.

DSC_8251 DSC_8247 DSC_8236 DSC_8229 (1)